Aseellisen sodan pyrkimys tasa-arvon vastakohtana
Aseellisen sodan pyrkimys on tasa-arvon äärimmäinen vastakohta.
Joitakin vuosia sitten, ehkä Venäjän Krimin valtauksen jälkeen, muistan kuinka Saksan liittokansleri Merkel käytyään neuvotteluja Moskovassa kertoi ettei Putinin ajattelu ole tässä maailmassa. Pidin lausuntoa silloin liioitteluna. Nyt Venäjän järjettömän hyökkäyksen aikana katsomme Martti J. Karin ‘Venäläinen strateginen kulttuuri – Miksi Venäjä toimii niin kuin se toimii?’ luentovideota. Asiat eivät olleetkaan liioiteltuja. Kari kertoo miksi venäläinen ajattelu on erilaista kuin meidän.
Evp tiedustelueverstin arviossa kuvataan Venäjän hallinnon ajattelun kuusi kulttuurista perustaa: slaavilaisuus, bysanttilaisuus, mongolien valtakausi, 1600-luvun alun sekasorto, eurooppalaistuminen ja suurvaltakausi. Meille tulee näkyväksi venäläinen hallintorakenne, jossa erehtymätön yksinvaltias pelastaa toimeenpanijoiden avulla alamaiset sekasorrolta ja ulkoisilta uhilta. Putinin suurin koettu uhka on siis demokratiaa vaativat ihmiset. Ukrainassa tämä demokratian vaatimus on jo toteutunut.
Vanhastaan on tuttua kuinka keksityillä ulkoisilla uhilla ja sisäpiirin puolustamisella rajoitetaan demokraattista tasa-arvoa ja perustellaan vahvaa johtoa, väkivaltaa ja vihaan, jopa demokratioissa: Yhdysvalloissa hetkellinen kongressitalon valtaus, demokratian heikkeneminen Puolassa ja Unkarissa, länsiliittouman hyökkäys valheellisin perustein Irakiin, perussuomalaiset maahanmuuttajiin kohdistuvat pelot ja syytökset jne..
Onko yhdentekevää miten kineettinen hyökkäys, kuten aseellista sotaa nykyään kuvataan, torjutaan. Käytetäänkö kaikkia mahdollisia keinoja tai vain tietynlaisia spesifisempiä keinoja. Pysäytetäänkö panssarit seisomalla niiden edessä tai yritetäänkö tuhota ne. Kun katsoo Ukrainaan, onko tavoitteena lopettaa sota mahdollisimman nopeasti vai onko tavoite kostaa Putinille, kuten Maria Pettersson kysyi twitterissä.
Sota on tahallinen ja tarkoituksellinen onnettomuus. Venäjä on yksin syyllinen hyökätessään Ukrainaan. Tästä nousee ajatus demokratian puolustamiseksi asein jopa niin, että itsetarkoitus ei ole rauha vaan demokratia ja vapaus. Pontevasti vain päin. Seurauksena meilläkin innostutaan osallistumaan maanpuolustuskursseille, hankkimaan puolustusvoimille lisää aseistusta sekä tuetaan vahvasti asevientiä Ukrainaan. Asiat eskaloituvat, tuhansia kuolee. Joudumme ikään kuin käytännöllisin syin katsomaan minkälaisin uhrein tapahtumat etenevät.
Itselleni rauha ja demokratia ovat vaa’an samassa kupissa. Ukrainassa on jo kertaalleen autoritaarinen hallinto ajettu mielenosoituksin tiehensä, niin tullee käymään uudelleen vaikka Venäjä saisi sotilaallisen voiton, sodan se on hävinnyt. Ylen 26.9.2019 julkaisema artikkelin ‘Miten maailmaa muutetaan?’ 1900-luvun historian pohjalta antaa tilastollista faktatietoa: protestit, lakot ja boikotit tehoavat, väkivalta ei. Mukaan tarvitaan vähintään 3,5 prosenttia väestöstä. Kuvissa näemme sodan vastustajia Venäjällä. Heitä on vielä liian vähän, mutta heitä on.
Yhden kulttuurillisen kerroksen evp tiedustelueversti Kari jätti luennollaan pois: biologiasta kasvavan ihmismielen kulttuurin perustan. Meillä kaikille on sisäsyntyinen pyrkimys elämään. Olemme myös osin jopa mystisellä tavalla tietoisia itsestämme, omasta ajattelusta ja yksilöllisestä erillisyydestä, joka ajaa meitä liittymään ryhmään. Sodan ja rauhan, autoritaarisuuden ja demokratian kysymyksissä on hyvin tarkkaan puntaroitava tavoitteet ja keinot joilla ne saavutetaan.
En ole mikään Naton tai edes puolustusvoimien vankkumaton ystävä. Ne ovat aikakautemme olemassa olevia organisaatioita, joita voi käyttää erilaisiin tarkoituksiin. Mielestäni suomalaisten mahdollisena Naton jäsenenä tulee olla vahvasti tietoisia edellä kuvatuista vaikutuksista myös kriisin aikana. Ajattelen myös että aivan käytännössä kamppailu käydään lopulta ihmisten mielissä.