Vesiapinan kauhea hiki!
Aina on hölkällä kauhea hiki! Näin on, vaikka varsinaiset helteet ovat pääsääntöisesti ohi. Tällä lailla hikoillessa tulee nyt vääjäämättä mieleen ihmisen juoksukestävyys lajiominaisuutena. Hentokarvaisena (ihmisellä on kuulemma yhtä paljon karvoja kuin simpanssilla) ja hikirauhasilla varustettuna selviää lenkkeilystä kuumalla kun on juomista mukana.
Mutta mitenköhän ihmisestä on kehittynyt tällainen alaston apina? Eräät ovat ehdottaneet, että juuri juokseminen olisi muokannut fysiologiaamme nykyiseksi. Esivanhemmat, jotka kiiruhtivat nimenomaan haaskalle ennen muita eläimiä, jäivät muita paremmin lisääntymään ja siten kestävyysjuoksu tuli ominaiseksi juuri meille. Kun oli vähemmän turkkia ja kyky hikoilla, eloon jäämisen turvaava kestävyysjuoksu sujui paremmin. Toisaalta miehet ovat hiukan karvaisempia kuin naiset, noin yleensä, ja kyllä jotkin miehet vielä toistaiseksi pystyvät usein suoriutumaan vaikka maratonin vauhdikkaammin kuin naiset.
Miksi naiset siis kuitenkin ovat silokkaampia iholtaan, mikä sinällään ei ainakaan itseäni haittaa, kun keskimäärin karvaisemmat kaverit juoksevat hieman tykimmin? Tai miksi ihmisillä on muodostunut kyky kerätä rasvakerrosta ihon alle? Tämä hieno ominaisuus tuottaa kyllä nykyisin joillekin jo ongelmia, ei ihan näin paljon tarvitsisi kertyä. Tuossa rasvakerroksessa on noin periaatteessa kuitenkin jotain samaa kuin useilla vesinisäkkäillä.
Itse pidän mielenkiintoisena vesiapinahypoteesia: Itä-Afrikkaan aikoinaan nousi vuorijono, joka pysäytteli tuulia siten, että vuoriston länsipuolelle jäi sademetsään kun itäpuolen metsä kuivui savanniksi. Silloiset esivanhempamme jäivät metsättömälle itäpuolelle. Puusta oli pakko tulla alas. Koska saalistavia petoja ei päässyt enää puihin karkuun, oli pakko rynnätä hädänhetkellä päätäpahkaa mereen, jonne varsinkaan kissapedot eivät suuremmin seuranneet. No ei tietenkään rynnätty kovin kauas ulapalle vaan jäätiin ihan siihen (hiekka)rannikon tuntumaan lillumaan kunnes peto kyllästyi. Siinä sitä esivanhemmat sitten jonkin tovin hiekkarannikoilla elelivät, välillä vedessä, välillä maissa, seurauksena tästä meille kehittyi pystympi asento – helpompi kahlata pidemmälle – nenä muokkautui hieman snorkkelimaisemmaksi (vertaa vuoriston länsipuolelle jääneen simpanssin nenään). Ja tietysti hiukset jäivät päähän auringon suojaksi. Teoriaa tukee vielä kuinka pienet parin kuukauden ikäiset lapset osaavat vauvauinneissa sukeltaa nykyäänkin. Ja missä jengi viettää useasti lomaansa, siis rantalomaansa!
Oikeastaan on useita aivan fysiologisia asioita, jotka sopisivat tällaiseen kahluuvaiheeseen ihmisen evoluutiossa, mutta nyt en taaskaan ehdi kaikkia niitä luettelemaan, koska lenkki alkaa olla loppukiriä vaille valmis. Ainakin pystytään juoksemaan!
P.S.
juoksun jälkeen:
Pitääkö ns. vesiapinateoria vettä? Vesiapinateoria (the aquatic ape theory, AAT) on englantilaisen eläintutkijan Sir Alister Hardyn 1960-luvulla esiintuoma ja kirjailija Elaine Morganin popularisoima teoria, jossa lähinnä ihmisen anatomiaan liittyviin asioihin, esimerkkeinä vaikka alaston iho, ihon rasvakudos, nenän snorkkelimuoto,vahva hiuskasvu varsinkin naisilla, yleinen ns. lähetyssaarnaaja yhdyntäasento (maanisäkkäät parittelevat yleisimmin ”takaa päin” – mielenkiintoisena poikkeuksena ihmisen lisäksi tulee mieleen bonobot, joille seksi kelpaa melkein miten vain), parin kolmen kuukauden ikäisten vauvauinnit jne. oletetaan AAT:ssa kehittyneen esivanhempiemme vesielämävaiheesta.
Tämä ei kuitenkaan ole vallalla oleva tieteellinen näkemys ihmisen evoluutiosta. Syitä tähän ovat mm. että vesielämään sopeutuneilla nisäkkäillä ei suoraan ole tapahtunut muutosta karvattomaan ihoon, katsotaan vaikka merisaukkoa tai vaikka majavaa. Toisekseen fossiililöydösten perusteella huomataan teoriaa koskevien vesialueiden olleen täynnä krokotiileja ja virtahepoja, jotka estävät teorian mukaisen vedessä olon. Kolmantena AAT:ta vastaan puhuvana asiana nähdään, että teoria on liian monimutkainen: laji sopeutuu ensin maalta veteen ja sitten uudelleen sopeutuminen takaisin maalle.
Mielestäni me voimme joka tapauksessa kiistatta todeta, että olemme jossain määrin kuitenkin sopeutuneet veteen, vaikka varsinaista vesivaihetta evoluutiossamme ei olisi tapahtunut.