Pitkät luettelot omaa etua
Väittäisin että elävälle olennolle elämä on tärkeintä. Hieman Spinozaa mukaillen; subjektin hyve on toteuttaa mitä on; ja elävän hyve on olla elossa ja edistää elämää. Ihmiset kyllä usein toimivat tosissaan tätä väitettä vastaan, mikä sinällään näyttäisi myös kumoavan väitteen. Onko näin?
Biologisessa mielessä voi elämän nähdä geenistön/geenin evoluutiollisena sopeutumana jatkaa kopioitumista vuorovaikuttavassa ympäristössä. Se että ihmiset voivat toimia elämää vastaan niin helposti johtuu siitä, että uskomme olemattomiin asioihin (ainakin Yuval Hararin mukaan), pönkitämme maailmanmielikuvaamme erilaisilla keksityillä vuorovaikutusta rajoittavilla väitteillä, jotka tunnemme omaksi eduksemme; ne voivat kohdentua yksilöön, perheeseen, sukuun, yhteisöön, kansaan, ihmiskuntaan, pankkitiliin, jumalaan, (pitkä luettelo), – vaikka lopputulos näille on usein tuhoisa (taas pitkä luettelo).
En väitä tietäväni lopullisia totuuksia – niitä varten tehdään tutkimusta ja tiedettä, ja se on vain prosessi selvittää asioita – vaan päinvastoin: kuka heittää ensimmäisen kiven oman todellisuutensa, etunsa ja ehdottomuutensa puolesta? Näitä kivien – vihapuheet, kyynisyys, tietoiset valheet, rasismi, todelliset aseet sodissa, terrorismissa, (pitkä luettelo) – heittäjiä näyttää olevan maailmassa paljon – ja kuvitteellisen oman etunsa nimessä!
Ihmisillä on myös mahdollisuus jättää kiviä heittämättä. Voimme sopivissa olosuhteissa pönkittää maailmanmielikuvaamme alun väittämän suuntaisilla ajatuksilla, ihmisoikeudet, eläinoikeudet, ympäristön huomioiminen (pitkä luettelo). Tähän liittyy paradoksi, jota kukin voi miettiä.
Onko tuo alun väite tärkeimmästä totta tai ei, ei sinällään edes ole oleellinen, vaan oleellisempaa on minkälaisen asennekokovaisuuden kukin mahdollisuuksiensa mukaan valitsee: oleellista on mikä toteutuu.