Katukuva

Miltä maailma tai arkiympäristö näyttäytyy ihmisille. Elämme keskellä valtavaa tietotulvaa, uutiset ja viihde, markkinointi ja algoritmit, ihmissuhteet ja elämäntilanteet, läheiset, toimeentulo, työyhteisöt ja harrastukset, elämänkatsomukset ja kuvitelmat läsnäolevassa hetkessä. Itse elän monikriisisessä maailmassa, ja vaikka monen muun tavoin en koe varsinaista välitöntä itseeni kohdistuvaa uhkaa, niin tietoisuus monikriisistä vaikuttaa ajatteluun. Näissä ajatuksissa en tietysti ole yksin.

Yksilökeskeistyvässä yhteiskunnassa maailmankuvat ja arkiset asiat saattavat pirstoutua meissä yhä pienempiin mutta samalla toistemme kanssa jaettuihin osiin. Näistä osista ammennamme identiteetimme, ja sen minkä koemme tärkeäksi ja minkä haitalliseksi, ikään kuin miltä tavallinen katukuvamme näyttää. Merkilliseksi ja jopa vaaralliseksi tässä itsensärakentamisen prosessissa tekee se, että voimme uskoa isoissa ryhmissä asioihin jotka eivät ole totta.

Lähtökohtaisesti kukaan ei näe asioita täysin kuten ne ovat, siihen voi luottaa. Mutta todellisuudesta väärät mielikuvat johtavat varmasti huonoihin päätelmiin ja tuloksiin, kuten vaikkapa torjumalla monet tieteellisen tutkimuksen esiin tuomat toteutumat ja ennusteet ihmisten aiheuttamista elonjärjestelmien heikkenemisistä esimerkiksi kokemalla etteivät ne tässä ja nyt suoraan kosketa itseä, eikä kaikkeen voi edes vaikuttaa. On myös helppo nähdä uskonnon lailla toteutettavan talouspolitiikan arvioita, josta esitetään aivan huumoriin kuuluvasti kuinka työttömyystoimien tuloksista ei pidä verrata toteutumaan, vaan miten toimet sopivat vallitsevaan teoriaan – tai pääministeri soten rahoitukseen liittyvän vastauksen jälkeen: ”en muuta keksinyt enää”.

Mielikuvien, ihmiskäsitysten ja asenteiden vuorovaikutuskokonaisuus on perusta, josta kokemukset ja tuntemukset, kuin myös päätökset ja sitä myöten meidän tekomme kasvavat. Näiden yksilöllisyyden vahvistavien elementtien lisäksi meitä yhdistää sosiaaliluonteena yhteisön yhteisesti jaetut osat, ja toisaalta kaikilla meillä on sama eksistentiaalinen tilanne itsetietoisuuden muodossa. Nämä yksilöllisyyden ja yhteisöllisyyden yhteydet muuttuvat kokoajan assimilaation ja dissimilaation prosesseissa. Miten hyvin monikriisisessä maailmassa meidän mielenresilienssi kestää?

Itse toivoisin että ihmisyhteisö olisi usean tuntemani ja lukemattoman tuntemattoman ihmisen kanssa paremmin sopiva. Nuoruuden elämästä alle kaksikymppisen minän opettajan Erich Frommin sanoin: ”ilman rakkautta maailma ei pysyisi koossa päivääkään”.

Miltähän sinun katukuvasi näyttää?