Rajajärjestelmän uudistus
Vaaleihin on vajaa kuukausi. Talouspoliittista keskustelua hallitsee julkisen talouden leikkaukset. Kauhistellaan valtionvelkaa. Julkisen talouden leikkausten välttämättömyys on omaksuttu yhteisön keskuudessa niin syvällisesti, että sitä pidetään itsestäänselvyytenä. Tämä juontuu käsityksestä niistä prosesseista jotka tuottavat yhteiskuntaan esimerkiksi vaurautta ja toisaalta vallalla olevat taloustieteelliset ideat ja talouspoliittiset uskomukset.
Mitä yleisellä tasolla tarkoittaa että valtio on velkaa, mitä on velka ja mitä on raha. Vaikka monista lähteistä, esimerkiksi Suomen Pankin sivustolla, kerrotaan rahan nykyisessä rahajärjestelmässä olevan pääsääntöisesti pankkivelkaa – myös se raha, joka omalla tilillä näkyy, on jonkun ottamaa velkaa – niin edelleen usein kuvitellaan rahan syntyvän vaikka työnteolla. Samoin hyvin yleisesti kuvitellaan valtiontalous oman kotitalouden kaltaiseksi. Tästä rahan velkaluonteesta ja siitä että nykyrahaa ei juurikaan olisi ilman velkaa, ei olla yleisesti kovin hyvin selvillä. Ei ihme että velka nähdään uhkana.
Tämä on demokratian kannalta ongelmallista. Mielipidemittauksissa ihmiset saattavat kertoa, että he haluaisivat ylläpitää pieniä tuloeroja, kattavaa sosiaaliturvaa, tarkkaa rahoitusmarkkinoiden valvontaa, täystyöllisyyttä ja laadukkaita julkisia palveluita. Samaan aikaan osa näistä tavoitteista voi olla ristiriidassa vallalla olevien taloustieteellisten ideoiden ja talouspoliittisten uskomusten kanssa, ja niiden puolesta toimiminen tulkitaan epärealistiseksi. Lisäksi nämä uskomukset ovat kaiken kritiikin yläpuolella eikä niiden olemassaoloa suuri osa ihmisistä ei edes huomaa.
Välillä mietin, mihin raha voitaisiin sitoa nykyisen pankin ja lainanottajan välisen sopimuksen velkasuhteesta sijaan. Meillä on mittareita kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin mittaamiseen joissa otetaan huomioon ihmisten sosiaalisten tarpeiden perustasta, joka kuvaa elämän välttämättömyyksiä, ja ekologisesta katosta, joka kuvaa ihmiskunnan elämää kannattelevia luonnonrajoja. Nämä muodostavat ehdot, joita myös rahajärjestelmän tulee palvella.
Rahan muodostus talouteen voisi mennä niin, että ihmisten sosiaalista perustaa lisäävät toimet lisäävät rahan määrää, ja toisaalta ekologisesta kattoa ylittävät toimen vähentävät sitä. Tämä vaatisi uudenlaista jatkuvaa poliittista keskustelua ja jatkuvaa mittaamista. Esimerkiksi Suomessa sosiaalisten ongelmien, kuten kansansairauksien, mielenterveyden ongelmien ja lapsiperheköyhyyden poistamiseen tähtäävät toimet tai koulutukseen panostaminen lisäisivät, ja vastaavasti vaikka luontokatoa aiheuttavat toimet vähentäisivät rahan määrää.
Rahan luominen keskittyisi kokonaan valtiolle keskuspankin kautta yllä kuvatun periaatteen mukaisesti, ja sovitulla tavalla asiantuntijapohjaisesti ja demokraattisesti. Rahan määrää taloudessa hallittaisiin verotuksellisin menetelmin. Myös perustulo sopisi hyvin yhtenä keinona tuoda raha talousjärjestelmään.
Elämme monimurroksellista aikaa ja rahatalouden uudistus voisi tuoda tehokkaita keinoja yhteiskunnan, elonkirjon kuin yleensä elämisen edellytyksiin. Tästä haluaisin käytävän poliittista keskustelua. Meidän ei ole mikään pakko hirttäytyä tulevaisuudessa nykyisiin sopimuksellisiin velkasuhteisiin. Tulevaisuuden voi rakentaa paljon paremmaksi.